Tavallisen passin ja kansallisen henkilökortin hakeminen

  • DSC_0435e4

    Ruotsin passi. Kuva: Ruotsin Helsingin-suurlähetystö

Tammikuun 1. päivästä 2014 lähtien Ruotsin Helsingin-suurlähetystöstä ei ole enää voinut hakea tavallista passia tai kansallista henkilökorttia. Ruotsin kansalaisia kehotetaan sen sijaan hakemaan tavallista passia tai kansallista henkilökorttia Ruotsin poliisin passitoimistojen kautta tai sellaiselta Ruotsin ulkomaanviranomaiselta, jolla edelleen on mahdollisuus myöntää passeja.

Ruotsin passilaki uudistuu 15. huhtikuuta 2016. Lainmuutoksen seurauksena muun muassa rajoitetaan viiden vuoden ajanjakson aikana myönnettävien passien määrää sekä lyhennetään alle 12-vuotiaiden lasten tavallisten passien voimassaoloaika kolmeen vuoteen. Lue lisää Passi & kansallinen henkilökortti -otsikon alta.

Ennen passin tai kansallisen henkilökortin hakemista tule huomioida seuraavaa:

  • Passia tai kansallista henkilökorttia hakevalla henkilöllä on oltava ruotsalainen henkilönumero tai väliaikainen henkilötunnus.
  • Mahdolliset nimenmuutokset on oltava rekisteröity Ruotsin veroviranomaisen väestönkirjanpitoon.
  • Käsittelyn helpottamiseksi uutta passia tulee hakea ennen nykyisen passin voimassaoloajan päättymistä, mikäli hakijalla ei ole muuta voimassa olevaa ruotsalaista henkilöllisyystodistusta. Jos sinulla ei ole voimassa olevaa ruotsalaista henkilöllisyystodistusta on suositeltavaa, että otat yhteyttä siihen passitoimistoon, jossa aiot vierailla saadaksesi tietoa henkilöllisyytesi todistamisesta.
  • Suomessa kirjoilla olevalla hakijalla tulee olla mukanaan ote maistraatin väestötietojärjestelmästä, mistä ilmenee hakijan henkilötiedot ja Ruotsin kansalaisuus. Otteen tulee olla alkuperäinen, ruotsiksi ja enintään yhden (1) kuukauden vanha. Mikäli hakija on alaikäinen, tulee otteessa olla myös tiedot vanhemmista ja huoltajista.
  • Poliisi saattaa vaatia myös muita asiakirjoja. Siksi suosittelemme, että otat etukäteen yhteyttä siihen passitoimistoon, jossa aiot vierailla.
  • Ruotsin poliisin kotisivuilla on lisätietoa alaikäisiä lapsia koskevista vaatimuksista.
  • Ota huomioon, että kaikki poliisiasemat eivät myönnä passeja ja että moniin passitoimistoihin tarvitaan ajanvaraus.
  • Valmiin passin tai kansallisen henkilökortin voi noutaa Ruotsin passiviranomaiselta, Ruotsin Helsingin-suurlähetystöstä tai Ruotsin konsulaatista Suomessa. Ota huomioon, että vie vähintään kaksi viikkoa hakemisesta ennen kuin valmis passi tai kansallinen henkilökortti on noudettavissa Ruotsin ulkomaanviranomaiselta. Passin luovutuksen yhteydessä peritään lakisääteinen 15 euron suuruinen maksu (käteisellä).


Suurlähetystö on avoinna valmiiden passien ja kansallisten henkilökorttien luovuttamista varten tiistaisin kello 9.00-12.00 sekä 14.00-15.30 ja keskiviikkoisin kello 9.00-12.00.

Puhelinajat konsuli- ja passiasioita varten ovat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 13.30-15.30.