"Näyttämökuva ja puvut henkivät 1930-lukua vinoine kulmineen ja väreineen. Tässä ei olla yritetty siirtää tekstiä nykypäivään, ja se on viisasta." "Kuten näyttämökuva myös näytelmän rakenne on vähän vino. [...] Kokonaisuus on silti hyvin elegantti, samalla sekä niukka että ilmava, samalla sekä jyrkän stilisoitu että leikkisän avoin. Kyseessä on onnistunut ja hallittu ote ohjaukseen. Jenny Andreasson on löytänyt esitystyylin joka toimii – hieman uninäytelmää, hieman koreografioituja liikeratoja, hieman teatraalista ylevyyttä."
"Syskonbädd on kuin klassinen aatenäytelmä, jossa mitään ei ole kirjoitettu rivien väliin vaan kaikki sanotaan ääneen. Silti kokonaisuus toimii, eikä se tunnu missään vaiheessa vanhentuneelta tai epämuodikkaalta. Ja sitten on vielä Monica Wilderoth Harrietin roolissa, joka tasapainoilee hiuksenhienosti liioitellun teatraalisen elehdinnän ja teknisen perfektionismin välillä. Mutta hän tasapainoilee kaatumatta."Tomas Janson, Radio Vega 26.3.
"Esitys on visuaalisesti ja värimaailmoissaan jyrkän kontrastinen ja symbolinen. Eritasolavastuksessa avautuvat todellisuuden eri kerrostumia vaihtavat ja kumoavat ovet itsestään. Videokuvat tuovat ihmiset lähietäisyydelle. Aikaa ja paikkaa ei sidota mihinkään epookkiin, lukuun ottamatta musiikkivinjettejä, jotka viittaavat fasismin nousuun Euroopassa."
"Näytelmäksi Siskonpeti selvittää asioitaan paljolla puheella ja ulkoistaa ihmiskuvansa, eikä tulkinta helpota katsojan asemaa. Naturalismista irti pyristelevä teatterillisuus on kliinisen kylmää ja ohikatsovaa. Ihmisten välillä purkautuu katsomuksia, ei rakkautta tai vihaa."
"Näytelmä alkaa toimia kierroksilla oikeastaan vasta kotimatkalla. Mikä olikaan ihmis- tai yhteiskuntasuhteiden sietokyky? Valtaa käyttävät ne, joilla on kylmä ohjeistus. Järjestyksen ääripää on kuolema."Kirsikka Moring, Helsingin Sanomat 27.3.
"Näytelmä ei ole yhteiskuntapoliittinen, pikemminkin eksistentiaalinen. Ja tosiaankin, se on myös rakkausdraama: Mistä tietää, sopiiko toisen kanssa yhteen? Hyötyykö ihmisenä siitä, että noudattaa sovinnaisia tapoja? Koko kysymyksenasettelussa on jotain akuutin nuorekasta, aivan kuin kyseessä olisi innokkas lukiolaisluokka filosofian oppitunnilla. Mutta juuri siinä piilee myös koko tekstin ydin."
"Visuaalisesti Riksteatern lainaa paljon 1930-luvun ekspressionismista - on paljon kulmia, leikittelyä varjojen kanssa ja kontrasteja. Tämä heijastuu jopa näyttelijöiden särmikkäästi leikatuissa puvuissa: jokaisessa vaatteessa on vaaleampi ja tummempi sävy samaa väriä (ja värit itsessään ovat yhtä kaavamaisia: keltainen symboloi sairautta, sininen viileyttä, jne.)."
"Näyttelijäntyö on silti kauttaaltaan modernia. Ajattelen erityisesti Harrietia (Monica Wilderoth), vallattomalla ja epäsentimentaalisella temperamentilla ja Karin Boye-tyylisellä paasikampauksella varustettua brunettia. Ja Willy Boholmia, joka näyttelee mielenterveyspotilasta, joka pakenee niin hullujenhuonetta kuin päänsä sisäisiä ääniä. Tapa, jolla hän käyttää kasvojensa jokaista lihasta, vie ajatukseni vanhaan kunnon Cassavetes-veteraaniin Seymour Casseliin. Tekee vain mieli hymyillä."
"Mikäli on edes aavistuksen verran mieltynyt tyylikkääseen 1930-lukuun ja kaihoisaan modernismiin tämä näytelmä on pakko nähdä."Philip Teir, Hufvudstadsbladet 27.3.
"On melkoista uhkapeliä tuoda toiseen kulttuuriin näytelmä, josta ei ole tietoa juuri omassakaan maassa. Mutta hyvä, näin juuri teatterissa pitää toimia. Ei valmiiksi pureksittuja, hyvin sulavia klassikkotarinoita tv:stä tutuilla kasvoilla ja mainostekstien ylisanoilla kaupattuna. Eläköön teatterin marginaali!"
"Siskonpeti on viehättävä, ihmisriepua raikkaasti tuulettava tarina Harriet-nimisen naisen henkistestä etsinnästä. Kuulostaa rasittavalta, muttei ole sitä. Aronson kätkee rivien väliin vänkyrää huumoria, vähän sellaista murrosikäistä itsestäänselvyyksien kääntelyä."
"Siskonpeti on draamana vähän kahjo, mutta toimii dialogissaan loistavasti. Ihan tulee vanha kunnon Beckettkin mieleen. Ohjaaja Jenny Andreassonilla on käynyt tuuri näyttelijöiden suhteen. Heillä on kaikilla loistava rytmitaju ja mimiikka. Lisäksi heitä eivät näytä ollenkaan häritsevän tekstin epäloogisuudet."
"Marika Feinsilberin huikean väriset puvut ja lavastus muistuttavat tehokkaasti siitä, ettei nyt eletä reaaliajassa ja -paikassa. Keltainen ovimuuri, viisto lattia ja projisoinnit vievät näppärästi ekspressionistisiin tunnelmiin, juuri sinne vaapuvalle 20-30-luvuille, jolloin Eino Salmelainenkin uraansa aloitteli."Anne Välinoro, Aamulehti 28.3.
"Jenny Andreassonin ohjaus ja näytelmän toteutus tekee kunniaa Aronsonin tekstille. Voimakkailla väreillä ja pelkistetyillä linjoilla pelaava näyttämökuva tuo mieleen ekspressionistisen teatterin lavastuksen, joka irrottautuu toden illuusiosta ja heijastelee sen sijaan päähenkilön mielenmaisemaa."
"Visuaalinen toteutus kuvaprojisointeineen yhdistettynä tarkasti koreografioituun liikekieleen tekee kokonaisuudesta tyylikkään. Itse näytelmä käy kiinnostavaa vuoropuhelua runouden ja arjen, metaforisuuden ja yhteiskunnallisuuden välillä."
"Sairas mies ja maalari laajentavat Syskonbäddin tiukasta naisasianäytelmästä - jollainen se eittämättä on - yleisemmälle tasolle, minkä ansiosta teos on kestänyt hyvin aikaa. Myös näytelmän filosofis-runollinen ulottuvuus on säilyttänyt tuoreutensa. Kun Andreasson työryhmineen on löytänyt tekstiin istuvan muodon ja näyttelijätkin tekevät kautta linjan hyvää jälkeä, kokonaisuus on varsin kiinnostava."Irmeli Haapanen, Turun Sanomat 29.3.
"Yksi kevään varmoista merkeistä alkaa olla Riksteaternin Suomen-kiertue. Tänä vuonna tarjolla on unholasta nostetun Stina Aronsonin vuonna 1931 julkaistu Syskonbädd (Siskonpeti). [...] Mutta tekeekö teoksesta esittämisen arvoisen vain se, että se on unohdettu ja naisen kirjoittama?"
"Jenny Andreassonin ohjaus on hyvin tekstikeskeinen, mikä luonnollisesti tekee esityksestä vieraskieliselle katsojalle työlään seurata tekstityksestä huolimatta. Marika Feinsilberin modernistinen lavastus ja puvustus on toki pelkistetyn kaunis ja värikylläinen, mutta kun kaikki toiminta tapahtuu vain puheen tasolla, on esitys lopulta jähmeä. [...] Teosten unohdukseen on joskus syynsä."Katri Kekäläinen, Keskisuomalainen/Savon Sanomat 30.3.
”Marika Feinsilberin erinomainen lavastus ja puvustus on hiukan kubistinen suorine linjoineen ja kaltevine tasoineen. Sama kubismi toistuu myös puvuissa, joista useat on jaettu keskeltä kahteen saman värin erisävyiseen osaan. Näyttämökuvaa hallitsevat korkeat seinät ja ovirivistöt, jotka leikittelevät avoimen ja suljetun sekä vapauden ja vankeuden käsitteillä, samalla heijastellen näytelmän tematiikkaa.”
”Mutta vaikka näytelmä henkii tiettyä 1930-luvun tunnelmaa (mitä se sitten lieneekään), sen ajan teatteria ei olla pyritty luomaan uudelleen. Seinää käytetään nimittäin myös erilaisiin videoprojisointeihin, jotka ovat enemmän tai vähemmän vertauskuvauksellisia. Tämä on varsin tehokas keino unikohtauksessa, jossa video kiehtovalla tavalla osallistuu kerrontaan ja jossa myös käytetään naamionäytelmän keinoja. Erittäin vaikuttavaa ja taitavasti toteutettua.”
”Siskonpeti on hyvin tyylikkäästi ja tyylitietoisesti toteutettu näytelmä, joka kiehtoo monella eri tasolla. Tämä koskee varsinkin näyttelijöiden työskentelyä, joka nopeasti luo optimaalisen tasapainon stilisoidun ja silti psykologisesti uskottavan välillä. Vasta jälkikäteen näytelmä voi ehkä ruveta tuntumaan hieman keinotekoisesti rakennetulta, mutta samalla on ihaillen todettava, kuinka vahvasti ja taitavasti ohjaus ja näyttelijät toteuttavat sen lähtökohtia ja sen erityisluonnetta.”
”Tämä oli viides kerta kun Riksteatern järjesti kiertueen Suomessa ja vieraili Turussa. Ei voi kuin toivoa, että tämä perinne saisi jatkua.”Bror Rönnholm, Åbo Underrättelser 31.3.
"Paikoitellen tarina ei onnistu tavoittamaan vastaanottajaansa, mutta silti se säilyttää viehätysvoimansa kiitos Aronsonin näppärän, ovelan ja huumorintäyteisen tekstin."
"Monica Wilderoth tulkitsee roolinsa suvereenisti. Hänen esittämänään Harrietista tulee lihaa ja verta oleva ihminen, joka on yhtä eläväinen ja uskottava tilanteesta riippumatta. Muiden näyttelijöiden joukosta on helppo kiehtoutua Willy Boholmista Sairaan miehen roolissa."
"Teksti on vanha, mutta toimii silti oman aikamme kuvauksena."Bertel Nygård, Vasabladet 6.4.
"Syskonbädd on arvokas ja arvoituksellinen helmi: absurdi ja modernistinen näytelmä, joka on kirjoitettu 20-30 vuotta ennen absurdin näytelmän tekijänimien Samuel Beckettin ja Eugène Ionescon klassikoita. Aronson on varsin ionescolainen tarkastellessaan ihmisten mutkallista kanssakäymistä ja vaikeaa kohtaamista mielen ja kielen tasoilla."Eeva Kauppinen, Kaleva 7.4.