Yhteinen historiamme ei ole ainoa Suomea ja Ruotsia yhdistävä asia. Satojatuhansia suomalaisia ja sukujuuriltaan suomalaisia asuu tänään Ruotsissa. Ruotsin kieli ja kulttuuri ovat Suomessa jatkuvasti esillä. Ruotsihan on Suomen toinen virallinen kieli. Elinkeinoelämä on Pohjanlahden molemmin puolin nivoutunut yhtenäiseksi, vaikuttavaksi pohjoiseurooppalaiseksi voimavyöhykkeeksi monien ruotsalais-suomalaisten yritysfuusioiden kautta. Kilpailemme monilla alueilla, mutta yhteistyö on yhä useammilla saroilla vahvistunut.
Myös poliittisella tasolla Suomi ja Ruotsi ovat nyt lähempänä toisiaan kuin koskaan aikaisemmin. Suomi on Ruotsin keskeinen kumppani kahdenkeskisessä, pohjoismaisessa ja pohjoismais-balttilaisessa yhteistyössä Itämerellä, Euroopan unionissa ja kansainvälisissä foorumeissa. EU-jäsenyyden seurauksena pyrimme jatkuvasti hiomaan kannanottojamme saadaksemme aikaan mahdollisimman hyvän lopputuloksen.
Turvallisuuspoliittisella alueella vaihdamme myös säännöllisesti mielipiteitä, koska Suomessa tehdyt päätökset vaikuttavat myös Ruotsin turvallisuus-poliittiseen linjaan ja päinvastoin. Maamme tekevät yhteistyötä vahvistaakseen ruotsin kielen asemaa Suomessa ja suomen kielen asemaa Ruotsissa.
Kauppatorin varrella olevan työhuoneeni ikkunasta näen suurten Ruotsinlaivojen saapuvan ja lähtevän tuhansia matkustajia mukanaan. Heidän joukossaan on suomalaisia, jotka menevät tervehtimään Ruotsissa asuvia sukulaisiaan. Siellä on liikemiehiä matkalla tapaamaan yhteistyökumppaneitaan, ja nuoria matkalla maailmalle avartamaan kokemuksiaan. Joukossa on varmasti myös kulttuurihenkilöitä matkalla joko Ruotsiin tai Suomeen esiintymään tai esittämään teoksiaan.
Tärkein tehtäväni Ruotsin suurlähettiläänä Helsingissä on yhdessä henkilökuntani kanssa ylläpitää ja edelleen syventää näitä yhteyksiä. Se on haastava, mutta samalla erittäin kannustava tehtävä.
Eva Walder-BrundinSuurlähettiläs